Esittelyssä tutor

Tommi
Koivistoinen

VJS

Pitää myös muistaa, että valmentaja on lapsille esikuva, lapset suurin piirtein syövät sanat tämän suusta.
 

39-VUOTIAS MYYNTINEUVOTTELIJA

 

Miksi tutorointi on tarpeellista?

- Näen ongelman siinä, ettei ole resursseja ammattivalmennukseen lasten ja nuorten osalta. Kokeneemmilla valmentajilla ei ole intoa lähteä valmentamaan varsinkaan aloittaviin ikäryhmiin, joten sinne tulee innokkaita tai vähemmän innokkaita, olosuhteiden pakottamia vanhempia. Pitää kunnioittaa että he lähtevät hommaan, mutta ei voi odottaa että he ovat ammattilaisia.

Millainen on mielestäsi hyvä valmentaja?

- Reilu, riittävän ammattitaitoinen, kohtelee kaikkia tasavertaisesti oma tasollaan eli muistaa, ettei kaikilta voi vaatia niin paljon. Ja ymmärtää, että lapset ovat lapsia – jonkinlainen lastentarhanopettajan ja valmentajan risteytys.

Miten valmentajia voi mielestäsi motivoida?

- Asetetaan junnuille tavoitteita ja valmentajallekin on palkitsevaa, kun niitä saavutetaan. Ei ole kyse vain lopputuloksista vaan laajemmin asioista joita vaikkapa halutaan lasten oppivan.

Mikä juniorien valmennuksessa on mielestäsi kaikkein tärkeintä?

- Lajitaidot. Nuoret kehittyvät hyvin eri tahtiin, mutta kaikille on annettava perusvalmiudet. Pitää myös muistaa, että valmentaja on lapsille esikuva, lapset suurin piirtein syövät sanat tämän suusta. Siksi laaja-alaisempi kasvatus ja vaikka arvojen opetus on myös tärkeää.

Kuka on mielestäsi kaikkien aikojen pelaaja?

- Jean-Marie Pfaff, Belgian maajoukkueessa 80-luvulla pelannut maalivahti on jäänyt mieleen.

Mottosi?

- Kun se ei vaan riitä.
 

Mikä on tutor?

Tutor on valmentajan henkilökohtainen sparraaja. Tutor ei valmenna joukkuetta vaan omalla asiantuntemuksellaan tukee valmentajaa tämän valmennustyössä: Kuuntelee, havainnoi, antaa konkreettisia neuvoja ja luo ilmapiirin valmentajan omille oivalluksille. Jalkapalloilullisten taitojen lisäksi valmentaja saa tukea myös kasvatuksessa ja lasten ohjaamisessa. Tutoreiksi on valittu konkareita, jotka tarjoavat oman osaamisensa uudempien tulokkaiden käyttöön. Joukossa on huippuvalmentajia, entisiä maajoukkuepelaajia sekä kasvatusalan ammattilaisia.

Tutoreiden tärkein tavoite on taata jokaiselle suomalaiselle jalkapallojuniorille osaava ja kannustava valmentaja.
 

Sulje
Sulje Fortum Tutor -ohjelmasta
Näistä www-sivuista