Esittelyssä tutor

Markku
Vertainen

Äänekosken Huima

Hyvä valmentaja pitää treenejä, joilla on tavoite ja joihin on kiva tulla
 

44-VUOTIAS YRITTÄJÄ

 

Miksi tutorointi on tarpeellista?

- Ainakin muualla tutortoiminta on tuonut tulosta, joten toivottavasti saadaan vinkkejä Äänekosken toimintaan. Harrastajamäärät ovat olleet laskussa, eli jotain pitäisi nyt tehdä toisin. Valmentajalla on hirveän tärkeä rooli siinä, että lapset käy treeneissä – jos ei ole kivaa, ei ne käy.

Millainen on mielestäsi hyvä valmentaja?

- Kuuntelee lapsia. Toisaalta auktoriteetti, jota lapset uskovat. Eli isä- ja valmentajahahmo. Pitää treenejä, joihin on kiva tulla ja joilla on jonkinlainen tavoite; ei vain, että kulutetaan puolitoista tuntia kentällä ja kotiin.

Miten valmentajia voi mielestäsi motivoida?

- Työn arvostus on tärkeää. Esimerkiksi meidän seudulla valmentajaksi halukkaita ei niin hirveästi ole, joten on tärkeää, että hommaan lähteville annetaan kiitosta ja mahdollisuuksien mukaan muutakin kuin lämmintä kädenpuristusta. Esimerkiksi kulut ja varusteet tulisi korvata seuran puolesta.

Mikä on palkitsevinta jalkapallossa?

- Yhdessäolo, tekeminen. Välillä tulee tappiota, välillä voittoa, ja voitosta iloitsee, tappiosta oppii. Se, että on ylipäänsä kivaa. Jos ei lajista tykkää, ei sitä enää tee.

Mitä joukkuetta kannatat ja miksi?

- Barcelona. Pallo pysyy jalassa ja sitä osataan liikuttaa. Selkeä tyyli pelata.

Mottosi?

- Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.
 

Mikä on tutor?

Tutor on valmentajan henkilökohtainen sparraaja. Tutor ei valmenna joukkuetta vaan omalla asiantuntemuksellaan tukee valmentajaa tämän valmennustyössä: Kuuntelee, havainnoi, antaa konkreettisia neuvoja ja luo ilmapiirin valmentajan omille oivalluksille. Jalkapalloilullisten taitojen lisäksi valmentaja saa tukea myös kasvatuksessa ja lasten ohjaamisessa. Tutoreiksi on valittu konkareita, jotka tarjoavat oman osaamisensa uudempien tulokkaiden käyttöön. Joukossa on huippuvalmentajia, entisiä maajoukkuepelaajia sekä kasvatusalan ammattilaisia.

Tutoreiden tärkein tavoite on taata jokaiselle suomalaiselle jalkapallojuniorille osaava ja kannustava valmentaja.
 

Sulje
Sulje Fortum Tutor -ohjelmasta
Näistä www-sivuista