Esittelyssä tutor

Markku
Romppanen

SiPS

Tärkeää on saada lapset luottamaan itseensä
 

51-VUOTIAS OPETTAJA

 

Miksi hait tutoriksi?

- Halusin lähteä auttamaan uusia valmentajia. Muistan itse, kuinka hankalaa oli valmennusuran alussa, kun kukaan ei oikein osannut auttaa tai antaa ohjeita.

Miksi tutorointi on tarpeellista?

- Aloittaville valmentajille on apua, että joku selkeästi kertoo, miten olisi hyvä tehdä. Neuvot voivat olla paljon ihan teknistäkin asiaa, ryhmänohjaustaitoja ja sellaista.

Mitä uskot, että itse saat tutor-toiminnasta?

- Saa itsellekin selkeytettyä juniorien valmennusta, tavallaan tämä on paluu perusasioihin. Että osaisi siirtää sinne juurille tiedon, mitä osaamista A- ja B-junioreissa tarvitaan.

Miten valmentajia voi mielestäsi motivoida?

- Selkeyttämällä sitä, mitä ollaan ylipäätään tekemässä. Varsinkin alkuvaiheessa koko ymmärrys jalkapallosta voi olla tosi häilyvää. Jalkapallotausta ei silti ole ensimmäinen edellytys valmentajalle, ja valmentajia pitääkin rohkaista uskomaan omiin kykyihinsä.

Mikä juniorien valmennuksessa on mielestäsi kaikkein tärkeintä?

- Hirmu tärkeää on saada lapset luottamaan itseensä. Silloin he uskaltavat sitten isompinakin tuoda omaa persoonaa enemmän pelaamiseen.

Mitä joukkuetta kannatat ja miksi?

- Barcelona. Olen jonkun kerran käynyt tutustumassa joukkueeseen, ja on se niin valtava se koko systeemi ja taito siellä joukkueessa, että sellaista toivottavasti nähdään vielä Suomessakin.

Mottosi?

- Taito- ja kykyvalmentajana vastaan ”ensin taito, sitten fysiikka”.
 

Mikä on tutor?

Tutor on valmentajan henkilökohtainen sparraaja. Tutor ei valmenna joukkuetta vaan omalla asiantuntemuksellaan tukee valmentajaa tämän valmennustyössä: Kuuntelee, havainnoi, antaa konkreettisia neuvoja ja luo ilmapiirin valmentajan omille oivalluksille. Jalkapalloilullisten taitojen lisäksi valmentaja saa tukea myös kasvatuksessa ja lasten ohjaamisessa. Tutoreiksi on valittu konkareita, jotka tarjoavat oman osaamisensa uudempien tulokkaiden käyttöön. Joukossa on huippuvalmentajia, entisiä maajoukkuepelaajia sekä kasvatusalan ammattilaisia.

Tutoreiden tärkein tavoite on taata jokaiselle suomalaiselle jalkapallojuniorille osaava ja kannustava valmentaja.
 

Sulje
Sulje Fortum Tutor -ohjelmasta
Näistä www-sivuista