Esittelyssä tutor

Kjell
Friberg

FC Honka

Paras keino valmennustyön tukemiseen on hyvä henki seuran sisällä: kaikkien pitää kokea olevansa tärkeitä riippumatta siitä, missä ikäluokassa he valmentavat.
 

50-VUOTIAS LASTENHOITAJA
HELSINKI

 

Miksi sinä olet hyvä tutor?

- Olen saanut olla valmennusurallani mukana monessa seurassa ja nähnyt hyviä valmentajia, mistä olen oppinut paljon ja saanut uutta näkemystä.

Mitä uskot, että seurat/valmentajat saavat tutor-toiminnasta?

- Uskon, että saavat paljon yhteisistä koulutustapahtumista. Toivottavasti koulutus tuottaa keskustelua valmentajien ja minun välille, jotta voimme viedä kehitystä eteenpäin.

Mikä juniorien valmennuksessa on mielestäsi kaikkein tärkeintä?

- Täytyy antaa kaikille mahdollisuus kehittyä rauhassa. Pelajille täytyy antaa työkaluja ja eväitä nappulaiästä saakka, jotta he olisivat parhaimmillaan tullessaan aikuisikään.

Miten kiinnostuit lajista?

- Ensimmäiset kunnon tv-kisat, Meksikon-kisat vuonna 1970, sen tekivät.

Mikä on palkitsevinta jalkapallossa?

- Se, kun oma valmennettava pelaa ammattilaisena tai veikkaus-liigassa, tai ylipäänsä menestyy elämässä.

Mikä on ollut elämäsi mieleenpainuvin jalkapallomatsi?

- SC Heerenveen–Jokerit 1987 Heerenveenissä. SC Heerenveenin maalissa oli Jon Masalin, joka pelasi edelliskauden samassa joukkueessa kanssani.

Mitä joukkuetta kannatat ja miksi?

- FC Honka – pelaava,energinen ja rohkea.

Mottosi?

- Anna 100% joka tilanteessa ja seiso aina pelaajiesi takana myös vaikeina aikoina. Täysin oppineena kannattaa lopettaa valmentaminen.

Mikä on tutor?

Tutor on valmentajan henkilökohtainen sparraaja. Tutor ei valmenna joukkuetta vaan omalla asiantuntemuksellaan tukee valmentajaa tämän valmennustyössä: Kuuntelee, havainnoi, antaa konkreettisia neuvoja ja luo ilmapiirin valmentajan omille oivalluksille. Jalkapalloilullisten taitojen lisäksi valmentaja saa tukea myös kasvatuksessa ja lasten ohjaamisessa. Tutoreiksi on valittu konkareita, jotka tarjoavat oman osaamisensa uudempien tulokkaiden käyttöön. Joukossa on huippuvalmentajia, entisiä maajoukkuepelaajia sekä kasvatusalan ammattilaisia.

Tutoreiden tärkein tavoite on taata jokaiselle suomalaiselle jalkapallojuniorille osaava ja kannustava valmentaja.
 

Sulje
Sulje Fortum Tutor -ohjelmasta
Näistä www-sivuista