Esittelyssä tutor

Jukka
Lottonen

HyPS

On tärkeää antaa myös nuorille samoja tuntemuksia kuin on itse saanut.
 

31-VUOTIAS INSINÖÖRI

 

Miksi hait tutoriksi?

Minua pyydettiin palloseurasta ja koin, että minulla on vielä annettavaa jalkapallolle, vaikka oma peliura alkaa olla ohi. On tärkeää antaa myös nuorille samoja tuntemuksia kuin on itse saanut.

Miksi tutorointi on tarpeellista?

Juniorivalmentajat ovat yleensä innokkaita isejä ja äitejä, jotka tarvitsevat lajiopastusta. Tätä kautta pääsee antamaan niille sitä lajioppia tueksi.

Mitä uskot, että itse saat tutor-toiminnasta?

Jokainen voi oppia vaikka itse on opettamassa, toiminta on vuorovaikutteista. Ja onnistumisen tunteen, jos joskus näkee opin menevän perille.

Millainen on mielestäsi hyvä valmentaja?

Reilu, huomioiva, esimerkillinen, pelisilmää omaava. Täytyy olla sosiaalisia taitoja lajituntemuksen ohella.

Miten valmentajia voi mielestäsi motivoida?

Yrittää kertoa helpoin esimerkein miten jonkin asian saa luistamaan. Maanläheiset esimerkit auttavat ymmärtämään. Silloin motivaatio omaankin tekemiseen kasvaa, kun onnistuu selittämään jotain.

Mikä on palkitsevinta jalkapallossa?

Onnistumisen tunne. Ei välttämättä vain maali, vaan vaikka hyvä syöttö tai haltuunotto. Tai esimerkiksi että pääsee loukkaantumisen jälkeen takaisin kentälle.

Kuka on mielestäsi kaikkien aikojen pelaaja?

Litmanen Suomesta ihan ehdottomasti. Zidane.

Mottosi?

Harjoittelemalla menestykseen.
 

Mikä on tutor?

Tutor on valmentajan henkilökohtainen sparraaja. Tutor ei valmenna joukkuetta vaan omalla asiantuntemuksellaan tukee valmentajaa tämän valmennustyössä: Kuuntelee, havainnoi, antaa konkreettisia neuvoja ja luo ilmapiirin valmentajan omille oivalluksille. Jalkapalloilullisten taitojen lisäksi valmentaja saa tukea myös kasvatuksessa ja lasten ohjaamisessa. Tutoreiksi on valittu konkareita, jotka tarjoavat oman osaamisensa uudempien tulokkaiden käyttöön. Joukossa on huippuvalmentajia, entisiä maajoukkuepelaajia sekä kasvatusalan ammattilaisia.

Tutoreiden tärkein tavoite on taata jokaiselle suomalaiselle jalkapallojuniorille osaava ja kannustava valmentaja.
 

Sulje
Sulje Fortum Tutor -ohjelmasta
Näistä www-sivuista