GrIFK
45-VUOTIAS
ESPOO
- On tärkeää aloittaa toiminta parhaalla mahdollisella tavalla. Aloittavien ikäluokkien valmennus perustuu liikaa mutu-tuntumalle ja siitä huolehtivat kouluttamattomat valmentajat. Siksi tutoroinnilla on todella paljon kysyntää.
- Hyvä valmentaja osaa auttaa oppimaan, innostaa ja tukee. Tietää mitä tekee, on kärsivällinen ja haluaa myös itse kehittyä koko ajan. Pitää itsensä ajan tasalla, jotta hänellä on jatkuvasti uutta annettavaa pelaajille.
- Toiminnan on oltava pelaajia varten, valmentajien pitää osata motivoida ja innostaa.
- Kannustamalla, kuuntelemalla ja tukemalla. Alussa voi olla mukana valmentamassa ja myöhemminkin tukijoukoissa. Ilman vanhempien tukea tästä ei tulisi yhtään mitään.
- Voitto on parasta, varsinkin kun sen eteen on tehty työtä. Samoin se, kun saan nähdä valmentamieni pelaajien menevän eteenpäin ja kehittyvän.
- Pelé, Maradona ja Zidane.
- Loistavaa!
Tutor on valmentajan henkilökohtainen sparraaja. Tutor ei valmenna joukkuetta vaan omalla asiantuntemuksellaan tukee valmentajaa tämän valmennustyössä: Kuuntelee, havainnoi, antaa konkreettisia neuvoja ja luo ilmapiirin valmentajan omille oivalluksille. Jalkapalloilullisten taitojen lisäksi valmentaja saa tukea myös kasvatuksessa ja lasten ohjaamisessa. Tutoreiksi on valittu konkareita, jotka tarjoavat oman osaamisensa uudempien tulokkaiden käyttöön. Joukossa on huippuvalmentajia, entisiä maajoukkuepelaajia sekä kasvatusalan ammattilaisia.
Tutoreiden tärkein tavoite on taata jokaiselle suomalaiselle jalkapallojuniorille osaava ja kannustava valmentaja.